PILTTI lastenruokaa jo 70 vuoden ajan!

 

Suomalaisten lapsiperheiden rakastama Piltti on ollut jo 70 vuoden ajan suomalaisten perheiden tukena.

 

Juhlavuosi on Piltin Turun tehtaan lastenruokatuotannon aloituksen juhla – pohjoisten lasten tuntemaa Piltti-ruokaa on tehty tehtaallamme pikkupilttien makuun jo olympiavuodesta 1952 lähtien suomalaisella ammattitaidolla laadusta tinkimättä.

Meillä on ilo ja kunnia juhlia suomalaista lastenruokatuotantoa, kotimaista osaamista ja 70-vuotista matkaamme yhdessä lapsiperheiden kanssa.

Koska juhlat ovat ilon huipentuma, haluamme tuoda esiin sitä, että on ilo kasvaa Suomessa, mutta myös vanhemmuuden iloja sen kaikissa muodoissaan. Piltti halusikin jälleen selvittää tuovatko lapset onnea vanhemmilleen. Tutkimuksemme Suomen lapsiperheiden keskuudessa* vahvistaa, että lapsi tuo yhä onnea perheeseen, sillä 93% kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoo, että lapset ovat tehneet elämästä yleisesti onnellisempaa. Yhdeksän kymmenestä vanhemmasta oli sitä mieltä, että vanhemmuus on ihanaa, ja lähes yhtä monelle vanhemmuus on parasta, mitä on elämässään saavuttanut*.

Juhlavuosi muistuttaakin meitä siitä, että on ilo kasvaa Suomessa, mutta myös siitä millaista on vanhemmuuden ilo.

 

Suomen lapset elävät turvallisessa, hyvässä ympäristössä, jossa heistä ja heidän tulevaisuudestaan huolehditaan. He hengittävät puhdasta
ilmaa, pääsevät kokemaan luonnon läheltä tunnustellen, maistellen ja haistellen. Pienten makumatkat ja vauvan kiinteiden ruokien aloitukset alkavat monesti suomalaisille tuttujen raaka-aineiden kautta perunasta pikkuhiljaa mustikoihin, ja edelleen eksoottisimpiin hedelmiin kuten mangoon tai inkivääriin. Piltin lastenruokavalikoimasta on kautta historian aina löytynyt perusruokia arkeen lapsille sekä myös erikoisempia makuja taaperoiden maisteltavaksi.

Ravitseva ja maukas ruoka tuo iloa koko perheelle!

 

Piltti on jo useamman sukupolven ajan päätynyt monen lapsen lautaselle ja sitä kautta suomalaisten lapsiperheiden sydämiin. Juhlavuoden kunniaksi toimme jo ennestään laajaan Piltti-valikoimaan myös uutuustuotteita, sekä tuttuja suosikkeja monipakkauksiin. 

Lue lisää juhlavuoden tuotteista:

 

Piltti haluaa huolehtia myös ympäristöstä lastemme tulevaisuutta ajatellen. Lisäksi kotimaisuus on Piltille tärkeä arvo.

Turun tehtaallamme lastenruoka on valmistettu 100% uusiutuvalla energialla eikä tehtaalta toimiteta lainkaan jätettä kaatopaikalle. Käyttämämme lasipurkit ovat kierrätettäviä. Esimerkiksi suomalainen liha, MSC-sertifioitu kala ja luonnolliset ainesosat ovat valintoja, joita suosimme aina tuotannossa vastuullisemman tulevaisuuden, kuluttajatarpeiden sekä korkean laadun takaamiseksi. Lue lisää vastuullisuudestamme.

Piltti-purkkituotteilla on Avainlippu takuuna suomalaisesta alkuperästä. Käytämme suomalaisten viljelijöiden ja tuottajien raaka-aineita aina silloin kun se on  mahdollista. Vuonna 2021, ryhdyimme myös kouluttamaan kotimaisten perunan ja porkkanan viljelijöitämme uudistavan viljelyn käytäntöihin yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin kanssa. 

On ollut ilo kasvaa yhdessä Suomen lasten rinnalla, tukien lapsiperheitä heidän arjessaan ja tarjoten ravitsevaa lastenruokaa.
Jatketaan matkaa edelleen, yhdessä, toisistamme ja ympäristöstämme huolehtien.

 

Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Piltti 70 vuotta: Ilo kasvaa Suomessa - YouTube

 

*Kyselytutkimuksen (n=501) toteutti Kantar TNS Oy Piltti Lastenruuan toimeksiannosta. Kysely kohdistettiin alle 12-vuotiaiden lasten vanhemmille, ja vastaajat edustavat Suomen alle 12-vuotiaiden lasten perheitä. Tutkimus toteutettiin joulukuussa 2021.