Usein kysyttyä lastenruoasta

Tuotteiden ainesosat
Lisätäänkö PILTTI -tuotteisiin sokeria?

Olemme tehneet runsaasti tuotekehitystä PILTTI -lastenruokareseptien parissa. Olemme parantaneet useiden tuotteiden reseptejä poistamalla lisätyn sokerin sekä nostamalla tuotteiden marja- ja hedelmäpitoisuuksia. Tällä hetkellä esimerkiksi PILTTI Ensimaut -hedelmäsoseet sekä suurin osa PILTTI Pohjoisen Maut -sarjan tuotteista ovat täysin sokeroimattomia.

Tämän lisäksi suurin osa PILTTI -lasipurkkivälipaloista sekä PILTTI annospusseista ovat sokeroimattomia. Kehitystyö reseptien parissa jatkuu edelleen, ja tavoitteenamme on tarjota Pohjoisen pikkuisille entistä enemmän sokeroimattomia vaihtoehtoja.

Mitä on PILTTI -hedelmäsoseissa oleva mehutiiviste?

Mehutiivisteemme ovat 100% hedelmää, eli esimerkiksi omenamehutiiviste on 100% omenaa.

 

Joissakin tuotteissa on myös sitruunamehutiivistettä. Sitä ei kuitenkaan käytetä tuotteissamme makeutustarkoituksessa, vaan sitruunamehutiiviste antaa tuotteeseen happamuutta, eikä sitä määritellä makeaksi mehutiivisteeksi.

Onko PILTTI -tuotteissa tärkkelystä?

Osassa PILTTI lastenruoissamme käytetään tärkkelystä, jotta haluttu koostumus pystyttäisiin saavuttamaan. Tärkkelyksen alkuperä, esimerkiksi riisi tai tapioka, on merkitty tarkasti ainesosaluetteloon. Emme käytä kemiallisesti muunnettua tärkkelystä, jotka määritellään lisäaineiksi lastenruoissa.

Onko PILTTI -tuotteissa säilöntä- tai väriaineita?

PILTTI -lastenruoissa ei käytetä koskaan säilöntä- tai väriaineita. Niiden käytön kieltää jo Suomen lakikin. PILTTI -lasipurkkituotteet säilyvät pitkään ilman säilöntäaineita, sillä höyrykuumentaminen ja ilmatiivis purkki säilyttävät lastenruuan ja sen ravintoaineet luontaisesti. Lastenruokiemme väri tulee aina luontaisesti tuotteiden raaka-aineista, ei väriaineista.

Miksi PILTTI -tuotteet saavat sisältää kurpitsaa?

EU-lainsäädännön asetus (EY) N:o 1881/2006 säätää imeväisten ja pikkulasten terveyden suojelemiseksi lastenruokatuotteille alhaisimman mahdollisen enimmäismäärän nitraatille, joka on 200 mg/kg.

PILTTI -tuotteissa käyttämämme kurpitsan jokaisen erän nitraattipitoisuus analysoidaan ja käyttämämme kurpitsan nitraattipitoisuus on aina matalampi kuin em. lainsäädännön sallittu enimmäismäärä.

Tämän raja-arvoja matalamman nitraattipitoisuuden saavutamme valikoimalla ja analysoimalla tarkasti PILTTI -lastenruokatuotteidemme valmistukseen käytettävät raaka-aineet.

Siksi kurpitsaa sisältävät PILTTI -tuotteemme ovat turvallisia imeväisille ja pikkulapsille.

Tuotteiden maito
Miksi alle 12kk tai 10kk tuotteissanne on lehmänmaitoa, vaikka sitä ei suositella sen ikäisille?

Alle vuoden ikäisille suunnatut PILTTI -lastenruokatuotteet täyttävät lastenruokalainsäädännön tiukat ravitsemus- ja koostumusvaatimukset. Maitopohjaisissa PILTTI -lastenruokatuotteissa proteiinipitoisuus on matalampi kuin tavanomaisissa maitotuotteissa. Ja maitopohjaisissa PILTTI -lastenruokatuotteissa proteiinin määrä ja koostumus on erityisesti kehitetty tätä alle 12kk ikäistä herkkää kuluttajaryhmää varten.

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan rasvaton maito sopii juomaksi yhden vuoden iästä alkaen ja maustamattomat hapanmaitovalmisteet 10 kuukauden iästä alkaen. Tämä johtuu siitä, että näissä maitotuotteissa proteiinikoostumus määrän ja laadun suhteen, on erilainen kuin alle vuoden ikäisille lapsille suunnatuissa maitopohjaisissa lastenruoissa.

Kaikki pikkulapsille suunnatut PILTTI -lastenruokatuotteemme täyttävät lastenruokalainsäädännön tiukat ravitsemus- ja koostumusvaatimukset, jotta vanhemmat voivat hyvillä mielin antaa vauvalle turvallista ja ravitsevaa lastenruokaa.

Onko PILTTI -puuroissa oleva maito vieroitusvalmistetta vai tavallista maitoa?

PILTTI -puuroissamme on käytetty lastenruokalaatuista maitoa (maitojauhetta), jonka määrä ja erityisesti siitä puuroon tulevan proteiinin määrä on mukautettu lasten ruokavalioon sopivaksi, ja vastaa lasten ravitsemuksellisia tarpeita.

PILTTI -puurot ovat siis turvallinen sekä lapsen tarpeisiin sopiva vaihtoehto, ja niitä voi suositusten mukaan käyttää aterian tai välipalan yhtenä raaka-aineena.

Mitä tulee lastenruokapuurojen annostuksiin, puuroannosten koko ja määrä riippuu lapsen iästä ja yksilöllisistä tarpeista. Ravitsemussuositusten mukaan rintaruokintaa tulisi jatkaa lapsen pääasiallisena ravinnonlähteenä kuuden kuukauden ikään asti. Kiinteiden ruokien, kuten lastenpuurojen, tarjoaminen pikkulapsille voidaan aloittaa aikaisintaan 4 ja viimeistään 6 kuukauden iässä alkaen pieninä maisteluannoksina, lusikankärjellisestä muutamaan teelusikkaan.

Tästä syystä yksi PILTTI -puuroistamme on kehitetty alkaen 5 kk iästä eteenpäin, jolloin puuron maistattaminen voidaan aloittaa pienillä maisteluannoksilla.

6 kuukauden iästä alkaen lapsen ruokavaliota laajennetaan edelleen. PILTTI -puuroja voi tarjota pikkulapselle esimerkiksi sekä aamupalana että iltapalana, jolloin puuron annoskoko riippuu edelleen kasvavan lapsen iästä sekä yksilöllisesta kehityksestä ja ruokatarpeista.

Kaikki pikkulapsille suunnatut PILTTI -lastenruokatuotteemme täyttävät lastenruokalainsäädännön tiukat ravitsemus- ja koostumusvaatimukset, jotta vanhemmat voivat hyvillä mielin antaa vauvalle turvallista ja ravitsevaa lastenruokaa. 

Tuotteiden valmistus
Mistä PILTTI -tuotteiden raaka-aineet ovat peräisin?

PILTTI -lastenruokien valmistuksessa käytetään vain parhaita; lastenruokalaatuisia raaka-aineita, joita koskevat tarkat laatuvaatimukset.

PILTTI -lastenruokasarja tehdään suomalaisista raaka-aineista niin pitkälle kuin se on mahdollista. Käyttämämme sopimusviljelytilat Suomessa tuottavat mm. perunaa ja hernettä. Yli 90% PILTTI -aterioissa käytetystä lihasta tulee Suomesta, samoin kuin marjasoseiden mustikat sekä puolukat.

Missä PILTTI -tuotteet valmistetaan?

PILTTI -lastenruokapurkkien tuotekehitystä tehdään lastenruokatehtaallamme Turussa, ja siellä valmistetaan kaikki PILTTI -lasipurkeissa olevat lastenruoat sekä -välipalat.

Annospussit, patukat, puffit sekä jauhepuurot valmistetaan Suomen ulkopuolella, sillä Turun tehtaallamme ei valitettavasti ole kyseisten tuotteiden valmistukseen tarvittavaa välineistöä.

PILTTI -annospusseja valmistetaan sekä Puolassa että Espanjassa. PILTTI -patukat valmistetaan Saksassa. PILTTI Puffit sekä PILTTI -jauhepuurot valmistetaan Portugalissa.

Tuotteiden käyttö ja palaute
Voinko antaa PILTTI -tuotetta ikäsuositusta nuoremmalle lapselle?

PILTTI -lastenruokatuotteet on suunniteltu kunkin ikäryhmän tarpeisiin. Tämä tarkoittaa, että 5kk:n tuotteet on suunnattu tarkasti kyseisen ikäryhmän ravitsemustarpeisiin ja 8kk vastaavasti siihen ikäryhmään. Raaka-aineet, niiden määrät sekä palakoko saattavat siis vaihdella hieman ikäryhmästä riippuen. Suosittelemme noudattamaan etiketin ikäsuositusta.

Miksi PILTTI -soseista tulee syödessä nestemäisempiä?

Tuotteiden nestemäisyyteen voi olla monia syitä. Jotkin lastenruokamme sisältävät tärkkelystä, joka on herkkä lämpötilaeroille, mikä taasen saattaa tehdä rakenteesta erilaisempaa. Myös syljen erittämät amylaasit rikkovat ruuan koostumusta, eli jos ruokaa syötetään vähän kerrallaan, suoraa purkista, saattaa se ajan myötä muuttua vetisemmäksi. Teemme jokaisen tuotantoerän yhteydessä aistinvaraisen tutkimuksen, jossa arvioimme lopputuotteen makua ja koostumusta.

Voinko sekoittaa PILTTI -puuron maitoon?

PILTTI -jauhemaiset lastenruokapuurot ovat maitopohjaisia viljapuuroja ja maidon määrä ja laatu on suunniteltu pikkulapselle sopivaksi. Sen vuoksi ne ovat suunniteltu sekoitettavaksi veteen tuotteiden pakkauksissa olevien valmistusohjeiden mukaisesti. Lisätyn veden määrällä voi säädellä valmiin puuron koostumusta.

Voiko PILTTI -lastenruokia pakastaa?

 

Periaatteessa PILTTI -lastenruokia voisi pakastaa, mutta niiden rakenne ei kestä suuria lämpötilaeroja. Siksi emme suosittele pakastamista. 

Miten toimin, kun haluan antaa palautetta tuotteesta tai reklamoida?

Toimi näin, kun haluat antaa palautetta tai reklamoida Piltti-tuotteesta 

  1. Varmista, että säilytät palautteeseesi liittyvän tuotepakkauksen.
  1. On ehdottoman tärkeää säilyttää tuote ja palautteeseesi liittyvät asiat.
  1. Ota kuva palautteeseesi liittyvästä asiasta tai tuotteesta itsestään, jos siinä on jokin poikkeama.
  1. Ota yhteys kuluttajapalveluumme soittamalla numeroon 08000 6161 (arkisin klo 10-13) tai täyttämällä sähköinen palautelomake.

Ilmoittamalla palautteeseesi liittyen kaikki tarpeelliset tiedot, voimme aloittaa selvitystyön mahdollisimman nopeasti riittävillä tiedoilla.